maanantai 7. huhtikuuta 2014

Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailut

5.4. lauantaina joukkueemme suuntasi Töölön kisahallille aluemestaruuskilpailuihin ensimmäistä kertaa koko joukkueen voimin tällä kaudella. Paikalla piti olla jo klo 7.15. Harkkasuoritus oli ihan hyvä, mutta suoritukseen oli vielä parannettavaa. Harkan jälkeen aloimme laittamaan hiuksia ja meikkejä sekä söimme samalla eväitä.


Noin 12 aikaan menimme syömään.
Palattuamme ruokailusta viimeistelimme vielä loput meikit ja menimme seuraamaan kisoja. Pian laitoimmekin jo puvut päälle ja aloitimme kisalämpän. Kisalämpälle oli hyvin aikaa, koska suoritimme sarjamme viimeisinä. Eikä aikaakaan kun matolle asteli 10 varmaa ja jännittynyttä tyttöä. Suoritukseen sisältyi pieniä virheitä, mutta ilmaisu oli jo parempaa kuin aikaisemmin. Jännitys tiivistyi tuloksia odotellessa. Kaikki olivat tyytyväisiä kategoriaan B, joka sisälsi bonuksen taito-osista.


Sarjassamme neljä joukkuetta meidän lisäksi oli saanut kategorian B, joista kolme parasta palkittiin. Odottelimme katsomossa tuloksia, kunnes sarjamme mitalistit kuulutettiin. Ilo oli suuri, kun saimme tietää olevamme kolmen parhaan joukossa. Lähdimme pikaisesti vaihtamaan puvut takaisin päälle ja valmistauduimme palkintojenjakoon. Onnea Olarin voimistelijoiden Titaanit P:lle sekä Järvenpään voimistelijoiden Fresinelle, jotka saivat myös mitalit. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti Tampereen SM-kisoja!


Sanni & Ada

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hyvinkää Cup kisat

Hyvinkään kisapaikalla piti olla aamulla kello 8.15. Matka sinne kesti noin tunnin. Veimme tavarat lämppätilaan ja aloitimme lämpän harkkasuoritusta varten.

Harkkasuoritus meni ihan OKsti. Sitten menimme tekemään nutturoita ja meikkejä. Menimme syömään noin 11.15. Sen jälkeen jatkettiin meikkejen tekoa. Sitten oli tauko ja aloimme lämpätä suoritusta varten.


Sitten olikin jo suorituksen aika. Suoritus meni hyvin, ilman suurempia virheitä. Saimme kategorian B. Olimme sijalla 4-6/21. Sen jälkeen otimme muutamia kuvia, sitten saikin jo lähteä kotiin.

Jannika, Sonja ja Elina!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kisat Mustan Kissan Cupissa

Mäntsälässä piti olla klo 8.00. Sitten valmistauduttiin harkka suoritukseen. Harkka meni ihan hyvin. Harkka suorituksen jälkeen mentiin katsomaan toisten Harkka suorituksia ja samalla tehtiin kaikille nutturat. sitten oli luvassa pitkä tauko. Tauolla käytiin syömässä koululla. Siinä vieressä oli liikunta sali jossa me vietettiin aikaa ennen kisa suoritusta. Siellä me meikattiin,syötiin ja koristeltiin pukuja sekä tehtiin kisa lakana. Ennen kun me lähdettiin monitoimi talolle niin lämpättiin salilla koska siellä oli hyvin tilaa. Sitten olikin jo kisa suorituksen aika. Kisa suoritus meni ihan sairaan hyvin me saatiin B kaikki oli ihan ihmeissään. Olimme sialla 4-5/18. Noin klo 17.30 saimme lähteä.

 Anteeksi emme saanneet kuvia.




Aatu & siiri




Oulun reissu!

Hei!


Lähdimme tiistaina 25.2.14 Ouluun esittämään Tanssiopettajamme Manu Uimin opinnäytetyötä. Mukana olivat myös Aquila joukkueesta Mimosa, valmentajamme Jenna Kapanen sekä hänen tyttärensä Aino.  


Letit päässä lähdössä Helsinki-Vantaan  lentokentältä Ouluun klo: 07.00


Oulun lentokentälle saavuimme klo: 08.00, mistä jatkoimme taxilla Oulun
ammattikorkeakouluun.  Klo: 09.00 alkoivat valoharjoitukset, jotka kestivät
n. 3h. Sen jälkeen aloitimme hiustenlaiton, jonka ohessa osa tytöistä lähti syömään.

Valoharjoituksissa

Mimosa auttoi Heiniä hiustenlaitossa  
Klo: 14.00 alkoivat kenraaliharjoitukset, 
joiden jälkeen lähdimme ostamaan eväitä Teboililta.


Rean ja Mimosan eväät


Heini aloitti meikkien laiton sekä viimeisteli hiuksemme, minkä jälkeen aloitimme lämppäämisen varsinaista esitystä varten.


Hiukset valmiina

Meikit valmiina

Sonjan ylispaqaatti

Hetan, Rean, Sonjan, Siirin
 ja Noonan taideteos


Näytös alkoi klo: 19.30, jonka jälkeen otimme kuvia lavalle.



Eka pose :)


Tanssiesityksemme nosto

Kiitokset Heini Jokiselle ja mahtavalle Tanssiopettajalle Manu Uimille! Toivottavasti näemme vielä joskus!




P.S Manu olet vielä velkaa meille ne pommakit ;D





Rea,Heta & Noona

tiistai 4. helmikuuta 2014

Katselmus

Tiistaina esiinnyimme uudella ohjelmallamme ensimmäistä kertaa muille joukkueille. Katselmuksessa oli Miss Valentineen valmistautuvat ja muut seuran yli 10-vuotiaat joukkueet.

Molemmat esiintymiset menivät hyvin, eikä suurempia virheitä tullut. Tästä on hyvä jatkaa ohjelman hiontaa kohti ensimmäisiä kisoja! 





Sanni & Ada

perjantai 31. tammikuuta 2014

Tervetuloa lukemaan Inezian blogia!

Kilpailemme 12-14 vuotiaiden kilpasarjassa. Joukkueessamme voimistelee 10 innokasta ja motivoitunutta tyttöä.
Kuvassa viime kauden kokoonpano.